tiistai 27. huhtikuuta 2010

VIR-pojat

Jälleen oli mukava haaste 104 erilaisista naamioista. Ensin tuli mieleen vappunaamarit ( ? ) , mutta sitten käteni osui kuva komeista , viiksekkäistä noidista, jotka kävivät virpomassa meillä. Tuttuja veljeksiä, nuorempi 2-vuotias ja hyvin sujui loitsut molemmilta.
Kaivoin ompelukoneen esille tätä sivua varten, koska sain sillä hyvin höyhenet kiinni sivuun.Otsikon juju kirkastui aamuyöstä valvoessa: hyötyvalvontaa! Heti oli selvää, että teen kolme ekaa kirjainta suurilla valmiilla kirjaimilla, mutta lopun kirjaimet keksin tekstata käsin sopivan punaisella Promarkerilla. Tämän kaltaista naamiointia tällä kertaa, uusia naamiokuvia saadaan ehkä tulevana viikonloppuna; hauskaa vappua kaikille!

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Sulamaton lumiukko

Teippaamisesta inspiroiduin tähän sivuun ilmastointiteipistä, jossa on mielestäni kylmä, talvinen väri ja kiilto. Ensin yritin leikkurilla ottaa ympyröitä teipistä, mutta teippihän tarttui kovalla otteella leikkuriin, hyvä kun sain siitä teipin irti! Lopulta päädyin vain rutistelemaan käsissäni teipin ympyräksi; kyllä on tarttuvaista tavaraa.
Dymoteippi on sitten toista laatua teipeistä sivussa. Tilasin Glimmer Mistiä Kruununjalokivestä ja sitä suihkuttelin sivuun eikä mua haittaa isot täplät, päinvastoin. Hauska tehdä tätä sivua!

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Vain kauniita kukkia!

Paperikeijun huhtikuun haasteeseen tutustuin Xingin sivun kautta ja sieltä opettelin het nämä kukkien mallit: helpot tehdä ja kauniisti kolmiulotteiset! Kiitos jälleen Xingille , oot näppärä;). Haasteessa kehoitettiin käyttämään vain kukkia sivun koristeena. Tekstikukkaset ovat vanhan kirjan sivuista ja muut BG:n papereista. Aurinkokin paistelee ulkona kauniisti ja sain sitäkin huomaamatta vangittua sivuun.
Kukkien keskustat ovat valmiita paperiruusuja varsineen eli osa kukista kasvaa kuin ulos valokuvasta! Kukat leikkasin kuviosaksilla, kun ei ollut leikkuria, mutta ihan hyvin näinkin onnistui! Näitä kukkia askarrellaan lisää. On se hieno, juttu miten itsetehdyt koristeet
( ainakin omasta mielestä ) ovat ostettuja upeampia!

perjantai 16. huhtikuuta 2010

Vauva paketissa


Olin viikolla Sinellin onnittelukorttikurssilla ja sieltä ovat alkuperäiset ideat näihin vauvaonnittelukortteihin.Innostuin kotona varioimaan ideoita ja tämänmoista jälkeä syntyi.
Vauvan kuva on postauksessa sen vuoksi, että Ikaalisissa samassa pöydässä mun kanssa istuneet "korttimaakarit" antoivat hauskan vinkin leimasimien puhdistukseen! Niinpä minäkin ostin vähän sivuilleni vilkuillen tutusta kaupasta näitä tosi käteviä pyyhkeitä! Kiitos vinkistä!

torstai 15. huhtikuuta 2010

Jokakeväinen ihme ja kumma

Viikko sitten siivoilin kukkapenkkiä talven jäljiltä ja toisella puolen taloa mieheni luontoa poltti kuivia oksia ja niinpä tilanne sai ihmettelemään ensin luontoa ja sitten
elämää yleensä.
Haaste #102 Ihme ja kumma sopi keväiseen filosofointiini ns. nappiin. Sivussa olen käyttänyt sinistä, ruskeata ja hiukan vihreää eli huhtikuisen maan värejä. Kirkkaammat paperit jäävät odottamaan toukokuuta!

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Onni on...

Olipa Ommun kanssa Ikaalisissa juttua LETTER- kokoon tehdyistä sivuista, mutta enpä tullut kysyneeksi sivun kokoa silloin. Tämän sivun tein kokoa 81/2 x 11. Bongasin tämän koon jostain skräppilehdestä. Olisikohan tämä sit LETTER??
Voisiko joku asiaa tunteva vahvistaa tai korjata, jos oon väärässä? Ommu, help!
Onko tähän kokoon saatavissa albumeita tai muovitaskuja?
Paperit ovat BG:n keväisiä, innoittavia papereita, helmiä vai onko noi sitten timantteja , innostuin myös liimailemaan. Alempana oleva valokuva on otettu vain liinan kuvioista, päälimmäisessa kuvassa on liina meidän olkkarin pöydällä kukkakimpun ja joogaavan matkamuiston seurassa.

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Luonnon pitsiä




Käytä erilaisia sabluunoita ja muotteja. Tuputtele maalia kakkupapereiden läpi tai leimaa piparkakkumuotilla sydämiä. Käytä valmiita sabluunamuotteja maalamiseen ja kuvioiden leikkaamiseen tai piirrä itse oma muottisi. Luo kivoja efektejä pitsien ja reikäpapereiden avulla. Taiteile sabluunoilla! Näin kuului siis uusi haaste #101 getinspired.fi- kisassa.
Jatkoin valokuvan pensaan linjoja taustaan,tein suodatinpaperista kukkia ja sabluuna syntyi samalla kukkakuviolla. Suodatinpaperista syntyi myös pieni vihko, jossa kerrotaan kuvan pensaan tarina.Tuli siinä mieleen samalla Pikkuhelistin ja Xing, jostain kumman syystä!
Alimmaisen kuvan taisi salamavalo tehdä liian vaaleaksi, mutta oli taas jotenkin kiire saada leiska kuvattua ennen pimeää. No, siinä näkyy jälkiä pitsillä tehdystä kuviosta, liimasin sitten sabluunana käytetyn pitsinkin sivuun.

2Xfm

Sivun pohjatyöt tein kotona: leimasin hiukan "makean" kukkapaperin päälle erilaisia leimasinkuvioita ja liimasin paperin vihreälle kartongille. Valokuva on viime keväänä otettu meidän pihasta, kun järjestin nuoremman tyttären yliopistosta valmistumisen kunniaksi juhlat. Ikaalisissa tämä materiaali kävi kääntymässä ja nyt valmistui tänään.
Ikaalisista on ostettu kirjainteippi ja Xingiltä ohje suodatinpaperikukkiin. Värjäsin paperin vesiväreillä ja sipaisin kukkiin leimasinmustetta; mukavaa jälkeä suodatinpapereista tulee, ei valmiskukkia paljon kannata ostella! Kiitos Xing!