maanantai 23. helmikuuta 2015

Travel Journal

   Tulossa olevaa matkaa varten värkkäilin taas matkakirjan, että saan kirjata muistiin mukavat muistot. Tällä kertaa kannet ovat pahvista ja sivut taipuisaa kartonkia. En sitonut vielä sivuja kiinni, sillä matkan aikana siihen voi tulla lisäsivuja esim. kortteja, karttoja, esitteitä yms.
  Kirjan sivut ovat siis vielä tyhjät ja irrallaan toisistaan, kanteen kiinnitetty kuminauha pitää kirjaa koossa.Tässä eka aukeama.:
  Tein pienen osoitekirjan matkalle mukaan, että voin lähetellä postikortteja sukulaisille ja tutuille.
Osoitekirja on irrallinen ja siirrettävissä aina uuden kirjan mukaan tulevaisuudessa. Matkakirjaan teen aina taskun, mihin osoitekirjanen mahtuu. Tässä kuva osoitekirjasta taskussaan.
  Osa tulevan matkan nautinnoista on matkakirjan rakentaminen, tämä on mitoitettu mahtumaan pieneen olkalaukkuun, mikä kulkee aina mukana. Ja sitten oottelemaan....




tiistai 10. helmikuuta 2015

Voimaa väreistä

Atc-korttien näpräilyn vastakohdaksi olen aina maalannut tai tehnyt vanhoihin, ja uusiinkin kirjoihin sivuja, joissa voin käyttää mielikuvitusta ja värejä mielin määrin. Tässä muutama esimerkki viimeisimmistä. "Art is never finished, only abandoned" sanoi Leonardo da Vincikin, joten nämä minun sivut voivat kohta näyttää aivan toisenlaisilta.
Sivuissa olen käyttänyt akryylimaaleja, suihkeita, mustetta, stencils( mikä on oikea sana suomeksi?), vahoista lehdistä leikattuja kuvia ja muuta laatikoista löytynyttä materiaalia. Värejä kaipaa harmaan ja pimeän talven jälkeen, eikö?


sunnuntai 8. helmikuuta 2015

ZENTANGLEILUA

   Zen-mietiskelyä kynä kädessä...ja jälki on tämmöistä. Osallistun Täti Punaisen haasteeseen tällä Atc-kortilla. Voi olla että olen myöhässä haasteeseen, mutta tuleehan niitä uusia!?!
Rentouttavaa ja koukuttavaa puuhaa: tein toisenkin!