Pitsiä ja puuteria-blogissa on haaste #10, johon osallistun tällä Atc:llä nimeltä "The Rocking Frog." Haasteessa pitää käyttää kiiltokuvia ja sammakkoaiheiset kiiltokuvat ostin viime viikolla, siispä kortissani olevat kaverit ovat hieman eityypillisiä kiiltokuviksi, mutta kiiltokuvia kuitenkin. Yhdistin kaksi eri kuvaa, lammikossa olevat sammakot ja rokkaava sammakko. Let`s rock frogs!
keskiviikko 14. toukokuuta 2014
maanantai 12. toukokuuta 2014
Kirja Kreetalta 2014
Tänä keväänä teimme jälleen matkan Kreetalle ja tässä kuvia kirjasta, jonka tein. Sidoin kirjan jo kotomaassa ja tein muutamia väriläiskiä sivulle, joista on sitten helppo jatkaa.
Mukana minulla oli akvarellikynät ja pieni laatikko, johon mahtuu viisi vesivärinappia sekä sivellin, jossa on vesisäiliö. PITT artist pen on mahtava kynä, sillä tein tekstit ja piirsin. Nämä varusteet mahtuivat tavalliseen penaaliin ja kulkivat helposti mukana.
Pieniin itsetehtyihin taskuihin voi säilyttää monenlaista pientä muistoa.
Näin tallensin taas muistoja ja tunnelmia, piirtäen ja kirjoittaen, ja kun kirjaani kotona sadepäivänä selailen, on kuin olisin Kreetalla jälleen.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014
Taas mukavaa postia!
Tein ekan Atc-vaihtoni Enkulin kanssa ja sain nämä upeat kortit eilen postissa, kiitoksia vaihtokaveri!
Toiseksi alimmassa kuvassa on kivaa lisäpostia vaihdossa ja alimmaisessa on omatekemä kortti, jolla toivotan kaikille blogissani käyville iloista pääsiäistä!

maanantai 7. huhtikuuta 2014
Pääsiäistunnelmaa
Pääsiäisaiheinen ja vintagetyyppinen...siinä Pitsiä ja Puuteria-blogin haaste #8 annetut ohjeet. Olikin mukava ja nopea tehdä, samalla tein kaksi, mutta tämä pääsiäislomalle matkustava pupu osallistuu haasteeseen. Ja tässä toinen "aiheellinen" Atc:
Pohjat ovat vanhaa kirjan sivua maalattuna ja pahville liimattuna, nauha on vanhasta oloasustani ja vintagekuvat ilmaisia netistä tulostamiani kuvia. Mukava haaste jälleen!

lauantai 5. huhtikuuta 2014
Printtikuvioita
Katselin lauantain ratoksi You Tubesta inspiroivia videopätkiä Gelli Platesta ja törmäsin tietenkin ohjeisiin tehdä itse gelatiinista "gelliplate". No, vielä en siihen ryhtynyt, mutta kokeilin painoalustana Ikean paksuhkoa muovia, mikä on tarkoitettu pehmusteeksi ja suojaksi esim. kaappeihin tai laatikoihin. Sitä saa Ikeasta rullatavarana.
Kokeen tuloksena syntyi melko mukavan näköistä jälkeä, tässä:
Painoalustana käyttämäni matto on aika ohutta tarkoitukseen, mutta halpaa. Painojäljessä näkyy muovin kuvio, hiukan kuin pientä kuplamuovia.Akryylimaaleja levittelin muovin pintaan, mutta melko nopea täytyy olla liikkeissaan: maali kuivuu pian.
Näitä voi käyttää Atc-korttien tai muiden korttien taustoina tai mixed media-projekteissa. Painopaperina mulla oli jokin halpa akvarellipaperi. Onko joku muu kuin minä puuhaillut tämmöistä, olisi kiva kuulla kommentteja!

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014
Pihtiputaan mummola
Jokin kulkuneuvo pitää olla Pitsiä ja Puuteria-blogin haasteessa #7, tässäpä auto! Vanhalta kartalta löytyi Pihtipudas, siellä kai se kuuluisa mummo asustaa, "sitikka" on 60-luvulta ja siinä on ainekset tähän Atc-korttiin.
Toinen kortti on järviaiheinen ja siinä sisävesilaiva Tarjanne seilaa Näsijärvellä! Olen muuten ollut Tarjanteen kyydissä, suosittelen.
Ja lopuksi MUKAVAA POSTIA! Sailan korttien tuplavaihdossa sain lähettämistäni kuvista Ullan tekemät Atc-kortit ja ne ovat mielestäni huippuhienot! Ja varsinkin nimet: "Kauhujen talo" ja "Identtisten kateellinen katsoja", WOW Ulriikka ! Kiitos vielä kerran, mahtava vaihto!

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014
Tuplavaihtoja
Sailan kortit-blogissa oli mukava tuplavaihto#1, jossa sain Täti Punaiselta tällaisen ATC:n
ja Jaanalta taas sitten tällaisen ATC:n
Kiitokset molemmille hienoista korteista, tämä oli tosi loistava vaihto, kiitokset myös Sailalle!
Tässä sitten vaihtoon tekemäni kortit Sailan minulle lähetämistä kuvista, nämä kortit lähtevät Sannalle Tampereelle:
Näissä mun korteissa lintuemo kaipaa aikoja, jolloin tytttöni olivat pieniä!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)