sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Kaunis Wien

Matkakertomusten tekeminen on hauskaa puuhaa matkan aikana ja vielä kotonakin, tässä taas yksi kertomus Wienistä:
Olimme yhdistetyllä loma- ja syntymäpäivämatkalla ja taskussa olevaan tagiin kirjoitimme nimemme, siis me matkallaolijat.Taskun ja tagin olin tehnyt jo etukäteen.
Valokuvia otimme tietysti paljon, mutta tähän kirjaani en niitä liimaillut.Päätin piirtää joitain asioita, mutta huomasin, että matkakirjani isohko koko oli ongelmallinen kuljettaa mukana eli siis aika painava.
Tälle sivulle ylempään osaan liimasin kotona tehdyn taskun ja sinne lippuja eri paikoista, museoista yms. ja alempaan osaan piirsin näkymän hotellihuoneen ikkunasta. Perspektiivi harjoituksia tarvitaan lisää!
Tällä viimeisellä sivulla ei ole piirroksia, mutta kolme hienoa asiaa Wienistä: espanjalainen ratsastuskoulu, Mozart ja Musikvereinin kultainen konserttisali. Sain lahjaksi nauttia siellä hienosta konsertista, lapsuudenaikainen haave toteutui, kiitos tyttärille: olette ihania!
Wien on hieno kaupunki, historiallinen, siisti, mielenkiintoinen, siis käynnin arvoinen!





1 kommentti:

  1. Vau, kaunis Wien ja kaunis matkakertomus! Ihanaa kun piirrät itse. Ja edellisessä postauksessa suloiset perhos-ATC:t. Huippu löytö nuo kalvot!

    Poikkesin vähän mainostamaan: Treella Työväenopiston Viikko elämästä -kirjasen kurssi on yhtä osallistujaa vajaa ja muistelin että oli jotain puhetta, että voisit olla kiinnostunut... Jos haluat mukaan, pitäisi huomisaamuun (tiistai) mennessä ilmoittautua. Luvassa hyvää seuraa ja hauskaa tekemistä! :-) Toivottavasti nähdään! Lisätietoja täällä: http://www.tampere.fi/top/kurssit_taito_4.php

    VastaaPoista