lauantai 5. tammikuuta 2013

Vuosikirjani 2013

Mukavaa uutukaista vuotta kaikille! Aloitin vuoden alusta oman "Art Journal Every Day"-projektini, jonka tarkoituksena on tehdä joka päivä vaikka pienikin merkintä, piirros tai tarina jokaisesta päivästäni. Nimeksi en ole keksinyt mitään mieleenpainuvaampaa kuin "Vuosikirjani 2013" eli se on siinä! Kirja on kooltaan 30cm X 21cm ja valmiina ostettu askartelukaupasta.
Tässä eka kuva kannesta:
Sitten lähikuvia kirjan pinnasta, johon MOD PODGELLA liimasin silkkipaperia, sipuliverkkoa, pitsiä, nappeja ja huopakukkasia.
Gessolla peitin kirjankannen pinnan ja sitten suihkuttelin akryylimaalia päälle.
Lopuksi maalasin sormilla joitakin kohtia akryylimaalilla nostaakseni esille pintastruktuuria.
Jatkossa postailen kirjan sisällöstä ja ns. projektin mielekkyydestä, olen suhtautunut hieman epäilyksellä moiseen; jokapäiväiseen kirjaamiseen, mutta ei auta ottaa tätä niin vakavasti! (siis minun) Ainahan voi todeta ettei tämä ollutkaan mielekästä ja tehdä jotain muuta, eikö?




lauantai 22. joulukuuta 2012

Iloista joulua ja onnellista tulevaa vuotta 2013!

Toivottelen kaikille blogissani vieraileville oikein hyvää joulua! Merry Xmas to you all lovely people!
Toivottavasti kurkkailet ensi vuonnakin blogiini, aion olla ensi vuonna ahkera bloggaaja!

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Havuista askartelua

Viikonlopun askartelun tuloksia: havuista kranssi ja vanhaan sinkkiämpäriin hiekkaa pohjalle, siihen metsästä havuja ja kaupasta ledvalosarja, punaiset lyhdyt talon perusvarastosta...ja mukavalta näyttää! Sopivassa sinisessä hämärässä valot tulevat varmaan paremmin oikeuksiin, kokeillaanpa!

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Joulutunnelmissa

Jouluun virittäytyminen alkaa joulukorttien tekemisestä ja tässä muutama tämän marraskuun aikaansaannoksista. Tilasin enkelileiman Hollannista, nettikaupasta ArtJourney, mutta päätin tänä vuonna käyttää kuviopaperivarastoni niin, etten hanki mitään uutuuksia.
Turkoosi-vihreä väriyhdistelmä sopii hyvin mielestäni kaiken joulunpunaisen keskelle. Ja Eila, jos kurkkaat tänne blogiini, niin valitettavasti mulla on jo sovittu meno 1.12. enkä pääse kurssillesi. No, valoisampia päiviä kaikille!

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Marraskuun kaunis valo

Olin tänä aamuna aikaisin liikkeellä ja sain upean näytteen marraskuun kauniista valosta , kuva on otettu meidän rannasta n.klo 7.30.
Ennen töihinlähtöä tein kortin, kokeillen uutta ruusuleimasintani, jonka tilasin nettikaupasta ArtJourney viime viikolla.
Nyt, kun valokuva ja kortti ovat samalla sivulla, huomaan vasta itsekin, että pinkkiä väriä on molemmissa! Siis "kun etsit, niin löydät", niin totta jälleen!

maanantai 29. lokakuuta 2012

Tohelon päiväkirja 1

    Olin eilen Tampereella , Sampolassa, Sannikan mainolla kurssilla "Märät tekniikat" skräppäyksessä ja sain siellä taas mukavasti lisää tietoa ja vinkkejä gesson sekä maalien käytöstä. Vaikka en nykyisin paljon tee skräppisivuja, niin kurssi oli minulle ihan sopiva ja tulipa mieleen, että jokusen leiskan voisi tehdäkin taas skräppäämällä!
Minulla oli mukanani gessolla maalaamani ilmainen esite, jonka päälle teen akryylimaaleilla eri kerroksia rakennellen vähitellen sivuja omani näköiseksi.
Tämän ylläolevan aukeaman kanssa painiskelin pitkään ennenkuin sitten vasta kotona tein lopullisen asettelun. Sivu lähti ajatuksesta "kun etsit, niin löydät" ja se lukee vasemmanpuoleisen kukan keskellä, joten lasten pelikorteista liimaamani "omakuva" innoitti otsikkoon " Löysin itseni taiteilemasta".
Alimmainen aukeama syntyi kokeilemalla värisuihkeita ja kirjaimia maskina. Kirjani sai kurssilla nimen "Tohelon päiväkirja", niin paljon kirjoitusvirheitä ja muuta sähläystä tuli tehtyä, mutta pääasia oli pitää hauskaa! Kiitos Sarille ja muille kivoille kanssasählääjille seurasta,nähdään!



tiistai 16. lokakuuta 2012

Papercutting


On-line- kurssin "21 Secrets 2012" aikana olen tehnyt monenlaisia, hauskoja juttuja , siis hauskoja tehdä,tässä yksi: akryylimaalia pohjalla ja päälle liimattuna kukkia. Kukat tai siis yhden kukan leikkasin vanhasta kirjasta ja taittelutekniikalla tehdystä kukasta tuli kaksi, kun liimasin myös "sisäosat" kukan muotoon. Tekniikka on sama, jolla lapsena leikattiin jouluksi silkkipaperista lumitähtiä ikkunaan. Tähän leikattuun kukkaan idean antoi Alma Stoller, yksi workshopin opettajista.
Täma sivu on samaiselta kurssilta, nyt Zom Osbornen workshopista, ajatuksena kuvitella ja kuvittaa itsellensä "toinen elämä". Mummuni vanhasta valokuvasta lähti tarina nuoresta naisesta nimeltä Salme.Tämän parin hääkuvasta olen tehnyt myös maalauksen,joka on Mixed Media- postauksessa.
  Puuhaa olisi kosolti ja ideoita vielä enemmän, Kroatian matkakirja on viimeistelemättä, voi sentään, yritän tehdä siitä loppupostauksen!