keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Luovuus lentoon 2010


Taaskin sattui sopivaan kohtaan uusi Inspiroidu-Haaste#87 sillä olen aloittamassa vuorotteluvapaan 11.1.2010 ja se innosti skräppäilemään tämän sivun. Olen vapaa koko ensi vuoden ja aion käytää aikaani itseni hoitamiseen ulkoilemalla, lukemalla, skräppäilemällä ja joogaamalla; kaikki rakkaita harrastuksiani.Tätä kautta saan elämääni myös noita helmiä, joiden paikat olen merkinnyt. "Lukujärjestys" on siis hyvin viitteellinen.
Sain tyttäreltä joululahjaksi skräppäilytarvikkeita, joita olen sivussa käyttänyt. Kaikki tämän sivun kauniit paperit ovat Panduro Hobbyn.
Kaikille Onnellista uutta vuotta ja toteutuneita unelmia!

torstai 17. joulukuuta 2009

Lahjarasia Latelle

Tein tämän lahjarasian kaverilleni Latelle n. kuukausi sitten synttärilahjaksi. Aihe ei ole vielä jouluinen vaan blueshenkinen, sillä synttärisankari soittaa bändissä, sen vuoksi rasian kannessa on B.B.King.
Inspiroidu.net haastekisa#85 on juuri sopiva paikka ,joten aattelin ottaa tällä rasialla
osaa kisaan.No , meinasin ensin tehdä heavymiehelle tavallisen, taitetun mustan kortin , mutta valmis musta rasia löytyi kaappien kätköistä ihan sattumalta, joten se oli siinä!

torstai 10. joulukuuta 2009

Kasvun ihmeet


Kovin oli vaihtelevat säät viime keväänä ja päivämäärät kuvissa kertovat alle kuukauden ajalta , mitä takapihallani tapahtui.
Inspiroidu -haaste#84 sai minut kaivelemaan valokuvavarastoja ja yhtäkkiä niistä syntyi tarina kasvusta. Iloiset nuolet opastavat kuvasta toiseen!

torstai 3. joulukuuta 2009

Unohdin paperit


Ei palaakaan paperia...
vaan kanaverkkoa, foliota, liimatussia, samettijauhetta sekä pahvikirjaimia, siinä ainekset tämänkertaiseen skräppisivuun.
Haaste#83 inspiroi minua kovastikin, kun keksin käyttää kanaverkkoa pohjamateriaalina. Folio kiiltelee jonkin verran ja kuvasin sivun sähkövalossa, mutta aika tyytyväinen olen aikaansaannokseeni. Menneen pimeän marraskuun iloja!!??

Ja pääsinpä kokeilemaan liimatussilla ja samettijauheella, yllättävän helppoa oli tehdä teksti tavalliselle talousfoliolle.
Kuvat on otettu "katse maassa" :omat jalanjäljet lumessa ja tien pintaan jäätyneitä lehtiä, kaunista voi löytää läheltä.
Sen verran jouduin käyttämään
taustalla paperia kuin iso foliopala tarvitsi taakseen.
Usein mulle käy näin: vaikealta tuntuva haaste innostaa, kun vain käy sen kimppuun! Verkon takaa näkyy siis meidän vanhaa sohvanpäällistä. Sivun oikeassa alakulmassa on tekemäni foliotähti, eka itse tekemäni koriste...

lauantai 28. marraskuuta 2009

Jouluisia puuhia


"Neilikka, kaneli ilmassa leijaa, tuoksujen jouluinen taika.
Pientä nenää kutkuttaa tämä onnellinen aika."

Skräppäys on jäänyt vähemmälle, innostuin joulukorteista: tässä eräs kortti pienestä enkelistä, joka kerää omenoita laatikkoon.
Korttien teko on ihan mukavaa puuhaa ja skräppipaperisilput tulee käytettyä näinkin.

maanantai 9. marraskuuta 2009

Kööpenhaminan kaduilla

Silppulaatikon aarteita löytyi, löytyi myös bussilippuja Köpenhaminan keskustan busseihin ja muutakin sälää, joista sitten kokosin sivun Inspiroidu-haastekisaan #80.
Mulle näyttää tulevan tavaksi käyttää valokuvista leikattua silppua enkä tälläkään kertaa siltä välttynyt, tosin tässä leiskassa on pikkuruisia leikkeitä, vinkiksi tarkkasilmäisille : oikeassa yläkulmassa olevassa liuskassa näkyy Köpiksen tunnus: polkupyörä!
Valokuvat on otettu kartalla olevalta alueelta eli Vesterbrogaden seutuvilta.
Tekstin paikka ei ole aivan Twist-leiskan mukainen, siis sovellettu versio, otsikon tekstailin itse , että sain sen mahtumaan valmiille ruutupaperille.
Kartta on palanen ilmaisesta kappaleesta, siksi monet mainokset, mutta voi siitä bongata Tivolin ja keskustan rautatieaseman.
Kaupunkiin palataan varmasti uudestaan!

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Samettikirjaimia!

Kiitos kaikille vinkeistä samettijauheen käytössä! Tässä uusin kokeiluni liimakynän kanssa. Kynä on ZIG Memory System 2WAY GLUE, tekstasin liimakynällä kuin tavallisella tussilla ja sitten ripottelin heti samettijauheen päälle. Hienosti tarttui jauhe kirjaimiin ja teksti tulee valosta ja katselusuunnasta riippuen erilailla esille. Kirjaimet nousevat hiukan koholle ja tuntuvat sametilta.
Hieno homma, KOKEILKAAPA!