keskiviikko 30. joulukuuta 2009
Luovuus lentoon 2010
Taaskin sattui sopivaan kohtaan uusi Inspiroidu-Haaste#87 sillä olen aloittamassa vuorotteluvapaan 11.1.2010 ja se innosti skräppäilemään tämän sivun. Olen vapaa koko ensi vuoden ja aion käytää aikaani itseni hoitamiseen ulkoilemalla, lukemalla, skräppäilemällä ja joogaamalla; kaikki rakkaita harrastuksiani.Tätä kautta saan elämääni myös noita helmiä, joiden paikat olen merkinnyt. "Lukujärjestys" on siis hyvin viitteellinen.
Sain tyttäreltä joululahjaksi skräppäilytarvikkeita, joita olen sivussa käyttänyt. Kaikki tämän sivun kauniit paperit ovat Panduro Hobbyn.
Kaikille Onnellista uutta vuotta ja toteutuneita unelmia!
torstai 17. joulukuuta 2009
Lahjarasia Latelle
Tein tämän lahjarasian kaverilleni Latelle n. kuukausi sitten synttärilahjaksi. Aihe ei ole vielä jouluinen vaan blueshenkinen, sillä synttärisankari soittaa bändissä, sen vuoksi rasian kannessa on B.B.King.
Inspiroidu.net haastekisa#85 on juuri sopiva paikka ,joten aattelin ottaa tällä rasialla
osaa kisaan.No , meinasin ensin tehdä heavymiehelle tavallisen, taitetun mustan kortin , mutta valmis musta rasia löytyi kaappien kätköistä ihan sattumalta, joten se oli siinä!

torstai 10. joulukuuta 2009
Kasvun ihmeet
Kovin oli vaihtelevat säät viime keväänä ja päivämäärät kuvissa kertovat alle kuukauden ajalta , mitä takapihallani tapahtui.
Inspiroidu -haaste#84 sai minut kaivelemaan valokuvavarastoja ja yhtäkkiä niistä syntyi tarina kasvusta. Iloiset nuolet opastavat kuvasta toiseen!
torstai 3. joulukuuta 2009
Unohdin paperit
Ei palaakaan paperia...
vaan kanaverkkoa, foliota, liimatussia, samettijauhetta sekä pahvikirjaimia, siinä ainekset tämänkertaiseen skräppisivuun.
Haaste#83 inspiroi minua kovastikin, kun keksin käyttää kanaverkkoa pohjamateriaalina. Folio kiiltelee jonkin verran ja kuvasin sivun sähkövalossa, mutta aika tyytyväinen olen aikaansaannokseeni. Menneen pimeän marraskuun iloja!!??
Ja pääsinpä kokeilemaan liimatussilla ja samettijauheella, yllättävän helppoa oli tehdä teksti tavalliselle talousfoliolle.
Kuvat on otettu "katse maassa" :omat jalanjäljet lumessa ja tien pintaan jäätyneitä lehtiä, kaunista voi löytää läheltä.
Sen verran jouduin käyttämään
taustalla paperia kuin iso foliopala tarvitsi taakseen.
Usein mulle käy näin: vaikealta tuntuva haaste innostaa, kun vain käy sen kimppuun! Verkon takaa näkyy siis meidän vanhaa sohvanpäällistä. Sivun oikeassa alakulmassa on tekemäni foliotähti, eka itse tekemäni koriste...
lauantai 28. marraskuuta 2009
Jouluisia puuhia
"Neilikka, kaneli ilmassa leijaa, tuoksujen jouluinen taika.
Pientä nenää kutkuttaa tämä onnellinen aika."
Skräppäys on jäänyt vähemmälle, innostuin joulukorteista: tässä eräs kortti pienestä enkelistä, joka kerää omenoita laatikkoon.
Korttien teko on ihan mukavaa puuhaa ja skräppipaperisilput tulee käytettyä näinkin.
maanantai 9. marraskuuta 2009
Kööpenhaminan kaduilla
Silppulaatikon aarteita löytyi, löytyi myös bussilippuja Köpenhaminan keskustan busseihin ja muutakin sälää, joista sitten kokosin sivun Inspiroidu-haastekisaan #80.
Mulle näyttää tulevan tavaksi käyttää valokuvista leikattua silppua enkä tälläkään kertaa siltä välttynyt, tosin tässä leiskassa on pikkuruisia leikkeitä, vinkiksi tarkkasilmäisille : oikeassa yläkulmassa olevassa liuskassa näkyy Köpiksen tunnus: polkupyörä!
Valokuvat on otettu kartalla olevalta alueelta eli Vesterbrogaden seutuvilta.
Tekstin paikka ei ole aivan Twist-leiskan mukainen, siis sovellettu versio, otsikon tekstailin itse , että sain sen mahtumaan valmiille ruutupaperille.
Kartta on palanen ilmaisesta kappaleesta, siksi monet mainokset, mutta voi siitä bongata Tivolin ja keskustan rautatieaseman.
Kaupunkiin palataan varmasti uudestaan!

sunnuntai 1. marraskuuta 2009
Samettikirjaimia!
Kiitos kaikille vinkeistä samettijauheen käytössä! Tässä uusin kokeiluni liimakynän kanssa. Kynä on ZIG Memory System 2WAY GLUE, tekstasin liimakynällä kuin tavallisella tussilla ja sitten ripottelin heti samettijauheen päälle. Hienosti tarttui jauhe kirjaimiin ja teksti tulee valosta ja katselusuunnasta riippuen erilailla esille. Kirjaimet nousevat hiukan koholle ja tuntuvat sametilta.
Hieno homma, KOKEILKAAPA!
Hieno homma, KOKEILKAAPA!
torstai 29. lokakuuta 2009
Rantapojat
Olipa jälleen haastetta kerrakseen uudessa Inspis Twist-78 leiskassa. Ympyrämuoto tuntui ensin hankalalta ja moni astia pääsi muotiksi ympyröille ennenkuin innostuin. Kuva on viime kesältä-09 ja annoin sille nimeksi Rantapojat, vaikka ensin oli mielessä Beach Boys, mutta suomeksi sanojen käyttö on kuitenkin luontevinta.
Löysin pieniä simpukoita, värillisiä kiviä ja muutaman paljetin sekä helmiä, joita olen joskus skräppäilyharrastuksen alkuinnostuksessa ostanut. Nyt ne löysivät paikkansa!
Simpukat liimasin Glue Dotseilla ja kivet sekä paljetit Rangerin Liquid Pearls-värillä white opal, jolla tein muutamia pieniä pisteitä joukkoon, kun kimalteista innostuin.
Kehykset isolle ympyrälle liimailin käsintehdystä paperista, jonka reunat revin risaisiksi.Ympyrän kehällä olevat pallot leikkasin toisesta valokuvasta, otin silloin kuvan myös pelkästä rantahiekasta ja nyt sekin tuli käytettyä! Tätä samaa konstia olen käyttänyt aiemmin blogisivullani Luonnon omat kuviot.
sunnuntai 18. lokakuuta 2009
Lehtiä,paperia,puusta kotoisin
Pari viikkoa sitten haravoin pihassa vaahteranlehtiä ja otin muutaman valokuvan,kun aurinko paistoi lehtiin. Inspiroidu-haaste77 osui ihan nappiin, kerrankin oli valokuva tuore ja valmiina koneella, eikun skräppäilemään!
Twistiin päätin myös osallistua, puinen aihe sopi hyvin. Puuta sivussa on syksy-kirjainten alla oleva puutikku ja puiset vuosilukunumerot. Otsikon-SYKSY-tekstin valkoiset kirjaimet päällystin Doodlebugin samettijauheella:ensin sivelin kirjaimet puuliimalla ja sitten painoin kirjaimet jauheeseen. Kokeilin myös Sannikan vinkkiä päällystää kirjaimet 2-puoleisella teipillä, mutta niitä oli hankala käsitellä.
En ole kovin tyytyväinen tähänkään lopputulokseen ja voi olla, että jauheen käyttäminen kirjainten päällystämiseen ei olekaan hyvä idea, vai onko?
Basic Greyn Indian summer-papereista löysin taas sopivat sivuuni.
Loistava haaste kuitenkin ja olen aika tyytyväinen tähän syksyiseen sivuun.
Vaahteran lehdet ovat jo kaikki pudonneet; onneksi on sräppäilyharrastus muistojen ja tunnelmien tallentamiseen!

perjantai 16. lokakuuta 2009
Samettikirjaimia?
Tilasin nämä Doodlebugin Crushed velvet flock-purkit pari viikkoa sitten ja kokeilin kerran liimapuikon avulla tehdä kirjaimiin samettipintaa, mutta huonolla menestyksellä. Olisiko kellään kokemuksia näistä ja mikä olisi paras tapa kiinnittää jauhe esim. valmiiden kirjainten pintaa? Liimapuikon liimajälkeen jauhe ei oikein kunnolla tarttunut, pitäisi varmaan olla vahvempi liima, olisiko vinkkejä?
sunnuntai 11. lokakuuta 2009
Lapsuusmuisto
Aurinko paistaa, heinä tuoksuu, hellettä luvassa vielä monta päivää...
Mukavat lapsuusmuistot toi mieleen Inspiroidu-haaste 76 ja löysin vanhan valokuvan, jossa tirkistelen sisareni ja veljeni kanssa kohti vaarin kameraa häikäisevässä kesäauringossa.
Basic Greyn Indian Summer- sarjasta löysin sopivat kuviopaperit ja varsin riemastuin, kun huomasin kuvassa ylläni olevan puserokankaan ja isomman kuviopaperin samankaltaisuuden.
Sivussa käytetty valokuva on kopio ja hiukan suurennettu, vanhoista mustavalkoisista kuvista saa tosi hyviä kopioita ja olen teettänyt valokuvausliikkeessä myös 70-luvun kuvista mustavalkoisia kopioita. Jospa ne säilyisivät paremmin muuttumattomina.
sunnuntai 4. lokakuuta 2009
Olkaapas hiljaa, kun nukun
Rauhallinen kotiviikonloppu takana ja pyykinpesun,siivoamisen ja haravoinnin lisäksi skräppäilin sivun meidän kissasta. Osallistun tällä kertaa lokakuun Paperikierre-haasteeseen.Lokakuun aiheet tulevat tässä: joko layout tai ruskea-vihreä-sininen-yhdistelmä taikka molemmat. Tässä kuussa arvonnan palkintona tulee olemaan BasicGreyn uuden Nook&Pantry-sarjan tuotepaketti. Osallistumisaika päättyy 31.10.
Tähän leiskaan otin pyydetyt värit: ruskea-vihreä-sininen ja muutenkin tein layoutin piirrosta mukaellen eli raidat oikeassa sivussa, valokuva paikallaan ja nappirivistö kuvaa layoutin vaakaosiota.
Ruskea kukkapaperi on Basic Greyn, raidoissa käytin American Crafts-nauhaa ja "kirjainnauhan" tein Making Memories - kirjaimilla, napit ovat myös BG:n. Erilaisia kukkia yritin leiskaan laitella, mutta huonolla menestyksellä, ruskean paperin kukat tuntuivat nyt riittävän. Ostin lauantaina Fiskarsin boordileikkurin, Scalloped Lace, sen kanssa oli hauskaa puuhastella.
Mukavia syksypuuhia muillekin!
sunnuntai 27. syyskuuta 2009
She loves you, yeah,yeah.....
Haaste # 74
HEMPEÄÄ JA HÖRHELÖISTÄ
Millaisia mielikuvia sana hempeä herättää? Onko se pastellisävyjä ja pieniä perhosia vai pehmeitä pitsejä ja pieniä sydämiä? Tässä haasteessa voi vähän jopa liioitella, tarkoitus on saada aikaan siirappia ja sulaa suklaata - jos nyt ei ihan kirjaimellisesti kuitenkaan. Ehkä hempeys on romantiikkaa, ehkä unelmia? Ehkä se on tyttömäisyyttä tai omia lapsuuden muistoja, pehmoisia peittoja tai pieniä tossuja. Hempeys voi olla myös sanallista, runsasta runoutta tai tunnustuksia rakkaudesta. Olipa aihe mikä tahansa, tavoitteena on saavuttaa hempeä ja hörhelöinen tunnelma!

Tässä nuoruuden ihastukseni The Beatles ja etenkin Paul McCartney, joita lopulta pääsin näkemään Lontoossa 2002 ja kuvahan siitä tilanteesta piti ottaa. Voi olla, että oli luvatonta koskettaa ihailunsa kohdetta, mutta ei Paul itse siitä pahastunut eikä kai Madame Tussaudkaan. Tämän lähemmäksi en sitten koskaan rakkauteni kohdetta päässyt ... tai eihän sitä vielä tiedä ..???
Leiskan värit nappasinBasic Greyn ihanasta kukkapaperista "tea with Jane" ja leimailua testasin kaiken uhalla loppuvaiheessa.
lauantai 26. syyskuuta 2009
Mustaa ja violettia
Sain idean osallistua Paperikierteen syyskuun haasteeseen, kun löysin tyttären 2001 lähettämän kortin Pariisista. Aiheena kortissa on nyt ajankohtainen Pablo Picasso, jonka näyttely on Ateneumissa parhaillaan.Lokakuussa aion mennä katsomaan Picasson taidetta, lippu on jo varattu!
Haasteeseen löytyivät värit ja leiska syntyi aika nopeasti, sain käytettyä BG:n isoa p-kirjainta, koko nimeä isoilla kirjaimilla ensin suunnittelin,mutta eipä ne olisi mahtuneet kai tai ainakin ahdasta olisi sivulla ollut. Tyttären kirjoittaman tekstin korttiin kopioin kopiokoneella tavallisesti enkä omaa käsialaa sivulle enää halunnut sekoittaa.
keskiviikko 16. syyskuuta 2009
Mustavalkoista
Keep it simple! Siinä ohje haasteeseen- inspiroidu.net -tällä viikolla ja tulin heti ajatelleeksi värien kautta asiaa eli yksinkertaisesti pelkkää mustaa ja valkoista. Kuvassa on valkoinen kissamme mustan emäntänsä sylissä: simply love. Sain liimattua aika helposti Panduro Hobbyn pitsin toiseen reunaan ja leiska tuli ehkä sitä kautta koristeellisen näköiseksi, mikä ei ehkä ole ominta tyyliäni! Uusia puolia löytyy skräpätessä ,mikä sinänsä ei ole huono asia...
keskiviikko 9. syyskuuta 2009
Mustikkakangas
Aluksi vaikealta tuntunut Inspiroidu-haaste-inspiroidu.net -tilkkuiloittelua , muuttui kun löysin kummitädiltä saamani kangasnäytteet ja keksin niistä mustikan ja metsän värit.Tilkut ovat verhonäytteitä 70- ja 80-luvulta.Tädilläni oli silloin Raumalla käsityöliike Kuninkaankadulla.
Kiinnitin palat liimaamalla muutamasta kohdasta , että ne jäisivät mahdollisimman irti taustasta ja tahallisen karhean näköisiksi.
Mielestäni keksin hyvän oivalluksen otsikkoon ,sillä mustikassa olimme elokuussa Keuruun seudun upeissa kangasmaastoissa. Tosin en ole kovin tyytyväinen yläosan mustikoihini, ovat hiukan suttuisia, mutta käsintehdyn näköisiä kai sit.??
torstai 3. syyskuuta 2009
skräppäystä ymmärtämätön aviomies
Suunittelin tekeväni pienen hääpäiväalbumin (14v.) ja sitä varten otin pitkin päivää kuvia eri tilanteista. Otin aamulla keittiön seinäkellosta kuvan ja sitten illalla uudestaan samasta kellosta hienolla ajatuksella liittää kuvat albumin alkuun ja loppuun.
Pyysin aviomiestä viemään kuvani valokuvausliikkeeseen teetettäväksi paperikuviksi. No näin tapahtui ja sain kuvani samana päivänä ,mutta ilman "iltakuvaa" keittiön kellosta, koska liikkeessä miehet olivat päätelleet ettei samasta kellosta tarvitse tehdä kahta kuvaa!!? Mitä tästä opimme:
Ensi kerralla on paras tehdä just niin KUIN VAIMO SANOO eikä tehdä miesten logiikalla mitään ratkaisevia päätöksiä.
Ylemmässä kuvassa on" aamukello" ja alemmassa "iltakello.
sunnuntai 30. elokuuta 2009
luonnon omat kuviot
Viime syksynä omenapuihimme jäi paljon omenoita, omenoiden tuoksu leijaili läheiseen metsään ja sitä tuoksua peurat seurasivat meidän pihalle. Peurat eivät pelästyneet kameran välähdyksia, aterioivat rauhassa ja aivan kuin olisivat kiittäneet katseella. Erityisesti pidän kuvassa vanhan omenapuun oksien grafiikasta, sieltä silmä voi löytää kolmioita, ympyröitä ja suorakulmioitakin.
keskiviikko 26. elokuuta 2009
Äkillisiä muutoksia
Nopeata toimintaa ja minulle ominaista:eilen perustin blogin ja tänään jo vaihdoin sen nimeä! Ensin keksimäni "sirpaleita" ei todella ollut kovin omaperäinen, huomasin vasta seikkaillessani eri blogeissa, nimi tuli vastaan useasti ja rupesi kuulostamaan jotenkin murheelliselta...
No se siitä, kiitos Sannikalle kommentista ,olen seurannut blogiasi jo melkein vuoden, se on yksi suosikeistani! Varmasti osallistun seuraavaan Inspiroidu-haastekisaan.
Tässä yksi tekemäni kortti työkaverin huvimajan tuliaispussiin.
tiistai 25. elokuuta 2009
Aloitteleva skräppääjä ja bloggari
Tämä on ensimmäinen skräpäten tekemäni haitarialbumi, jonka tein lahjaksi tyttärelleni.Albumin aiheena on valkoisen kissamme vaiheet perheessä.
Olen tehnyt monia kortteja ja skräppisivuja tämän jälkeen ja haluaisin osallistua haastekisoihin, mutta harjoitellaan vielä!
Olisi mukava kuulla kommentteja kokeneimmilta paperiaskartelijoilta osallistumisesta haastekisoihin ja muutakin rohkaisevaa otetaan vastaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)