keskiviikko 3. marraskuuta 2010
Mixed media ja ATC
Olinpa taas upealla kurssilla, tällä kertaa Hämeenlinnassa. Kurssin opettaja oli Eila Anttila ja aiheena oli "sekatekniikkaa paperimateriaaleilla. Siis perehdyttiin asioihin Artist Trading Card ja Visual journal/ Art journal sekä paperikollaasi.
Ekassa kuvassa on kurssilla tekemäni 4 ATC-korttia. Korttien pohjat on tehty kollaasitekniikalla eli revitty erilaisia papereita suikaleiksi ja liimattu pohjana olevalle kartongille.
Teimme kurssilla alkua ns. visuaaliseen päiväkirjaan eli vanhaan kirjaan tehty persoonallinen päiväkirja, joissa kuvilla ja sanoilla ilmaistaan omia ajatuksia ja kokemuksia.
Tässä mun tekemässä aukeamassa on akryylimaali pohjana, muovikassista leikattu kylpevän koira kuva, kollaasitekniikalla tehtyä kartonkia, Eilan ihanalla tähtileimalla tehdyt leimat ja omaa tekstiä liittyen koiraan. Tätä sivua ja koko kirjaa on tarkoitus jatkaa aina kun siltä tuntuu. Innostuksissani olen tehnyt jo monta uutta sivua! Tämä kurssi oli niin vapauttava ja inspiroiva, että onkohan vaikea palata perinteiseen skräppäykseen?? Onkos muilla kosketuksia tämän tyyppiseen tekemiseen?
Kaikille kurssille osallistuneille vielä kiitokset upeasta seurasta, ideoista, vertaistuesta ja kahvista! Erityiskiitokset Eilalle: asiansa tunteva ja innostava opettaja, olen heti valmis uudelle kurssille!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hei Sirppis! Onpa mukava kuulla, että kurssi oli innostava ja kannustaa uusiin löytöretkiin paperi- ja kollaasitaiteen maailmassa. Hienoja töitä kyllä kurssilla teitkin, ja kivaa että olet jo ehtinyt laittaa niitä blogiisi. (Kunhan vain ehdin, niin laitan ottamiani kuvia tulemaan teille kaikille). Ihanaa syksyä sekatekniikkataiteen parissa!
VastaaPoistaKurkkaa sellaisen skräppääjän sivut, joka tekee paljon myös art journaleja. Paljon sellaista art journal -tyylistä skräppäystä, josta saattaisit tykätä: http://www.balzerdesigns.typepad.com/
VastaaPoistaHei! Minäkin pomppasin tänne linkin kautta! Upeilta näyttää, sait paljon aikaiseksi!! Toivottavasti nähdään joko "opistolla" tai Eilan kurssilla!
VastaaPoistanaapurikunnan Sinikka
Komppaan Xingiä tässä asiassa: skräppäystäkin voi olla niin monenlaista... Mulla on kyllä ollut saman tapaisia aatoksia kuin sinulla. Minäkään en oo sitä "perinteistä", siistiä skräppäystä harrastanut pariin viikkoon, mutta skräpännyt silti olen; blogissa näkyy jo ensi tuotos.
VastaaPoistaIhanaa! Itse siirryin skräppäykseen ATC-askartelusta, ja ihanaahan sekin oli. Tee mitä teet ja nauti...! :-)
VastaaPoistaIhanaahan ATC-korteissa oli muuten vaihdella niitä ympäri maailmaa... Ainakin silloin pari vuotta sitten Flickrissä oli aktiivisia vaihtoryhmiä. Mun kortit löytyy blogin alkupään postauksista ja lisäksi täältä: http://www.flickr.com/photos/sannikan/
VastaaPoista