tiistai 31. joulukuuta 2013

Pieni jouluinen vaihto

Osallistuin ATC- ja DEKO-harrastuspiirin pieneen jouluiseen vaihtoon näillä korteilla:
Mukaan vaihtokaverille laitoin omista varastoistani kuvan mukaista pientä "sälää":
Vaihtokaveriltani Päiviltä sain mukavaa, jouluista postia ja paljon monenlaista muuta mukavaa uusiin kortteiluihin käytettävää materiaalia! Valitettavasti en saanut niistä tähän kuvaa, mutta suurkiitos my swapfiend Päivi korteistasi,tagista ja mukana olleista tavaroista!
Eipä tässä vaiheessa muuta kuin HAPPY NEW YEAR kaikille blogissani vieraileville! Kiitos seurasta 2013 ja tavataan usein 2014!



sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Vuosikirjani 2013 joulukuu

Niinpä...viimein tuli kirjani viimeinen aukeama "viimein tuli joulukuu". Olisiko havaittavissa helpotuksen tunteita ilmassa vai haikeutta? No, molempia tietenkin, sillä toisaalta on hyvä ,että on olemassa "velvoite"  joka kuukauden sivusta, tuleehan tarttua työhön sen vuoksi, mutta joskus sivun aikaansaaminen tuntui pakkopullalta!
Matkan varrella huomasin sen, että päivittäisiä merkintöjä en kyllä pysty näin kirjaamaan enkä edes haluakaan. Kun selaan vuosikirjaani taaksepäin, huomaan olevani joihinkin sivuihin tosi tyytyväinen ja toiset taas eivät tyydytä ollenkaan.
Nämä joulukuun sivut onnistuivat aika mukavasti, sillä enemmän kuin kaiken kirjaaminen, mua viehättää aukeaman kokonaisuus, värit ja elementit. Taskussa on henkilökohtaisempaa tarinaa ja monet sivun elementit toimivat vain itselleni tuomaan muistoja joistain asioista ja tapahtumista.
Vuosikirja-projektini päättyy tähän, kiitos kaikille seuranneille ja erityiskiitos mukavista kommenteista!
Uudella, isolla työpöydälläni odottaa jo seuraavat kirjat ja projektit: ATC-korttien tekeminen ja mixed media-kirjat, JEE!!   Hyvää uutta vuotta!


keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Dancing Art

   ATC eli Artist Trading Card-intoni jatkuu näillä kahdella tanssiin ja maalaustaiteeseen liittyvillä korteilla. Molemmissa on samanlainen kuva tanssijattaren jaloista ja pienet kuvat tanssijattarista maalatuista tauluista, vasemmanpuoleinen Degas`n ja oikea Monnetin. Kaikki kuvat on leikattu 60-luvun naistenlehdistä , jotka ostin viime kesänä Kangasalan "Rompetorilta". Ostos on osoittautunut suorastaan aarteeksi jälkeenpäin!
   Mukava tehdä ihan muuta kuin jouluisia juttuja; vaan silti antoisaa joulunalusaikaa!

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Kotilieden lämmössä

    Tässä sarja ATC-kortteja, jotka tein vanhan Kotiliesi-lehden innoittamana. ATC-kortit ovat pieniä, kooltaan määrättyjä kortteja, joita tekijät voivat keskenään vaihtaa. Kortteja ei siis myydä. Ne ovat tekijänsä taidetta minikoossa, minun mielestä ne ovat kuin runoja , joissa voi kertoa pienen tarinan. Kortit ovat kooltaan 2,5" x 3,5" , tuumia siis.
    Näissä korteissani on myös sanat ja nuotit laulusta "Tiedän paikan armahan...." Taidan olla ns. koti-ihminen ,ainakin tykkään tehdä näitä kortteja kotona omassa rauhassa. Jos joku haluaisi vaihtaa kortteja kanssani, niin vaihtaisin mielelläni!

torstai 28. marraskuuta 2013

Vuosikirjani 2013 lokakuu ja marraskuu

Vuosikirjani lähestyy loppuaan kuten tämä vuosikin ja tuntuu siltä, ettei heti taas ala samaan urakkaan. No, tässä ovat lokakuun aikaansaannokset, kalligrafiakurssi oli tosi opettavainen ja piristävä, täytyisi vaan kovasti harjoitella.
Toinen ilonaihe lokakuussa oli käynti Sara Hildenin taidemuseossa Tampereella ja siellä parhaillaan olevan näyttelyn tutkiminen.Tällä sivulla on siitä kortti muistona. Kannattaa muuten käydä katsomassa kaikki Mixed Media-immeiset!!
Marraskuun sivut ovat melko värikkäitä verrattuna joidenkin päivien pimeyteen, mutta joskus marraskuun taivaalla voi nähdä upeita värejä, kun aurinko paistaa matalalta pilviin.
Marraskuun sivuihin innostuin suihkuttelemaan taustoja, valkoisen gesson päälle, omatekoisilla misteillä eli suihkemaaleilla. Netistä löytämieni ohjeiden mukaan tein suihkeet Mini Mister-pulloihin vettä ja elintarvikeväriä sekoittamalla.Onko muilla kokemuksia?
Joulukuun sivut ovat vielä tulossa, ehkä perinteisin värein?????




tiistai 26. marraskuuta 2013

Tiesin

Vierailin Anu-Riikan kivassa blogissa, jossa hän oli tehnyt art journaling-sivun ja liittänyt siihen runon "leikatuista" sanoista. Muistin  tehneeni n. vuosi sitten samantyyppisen jutun ja tässä se nyt on:
Ottamani kuva, sähkövalossa tietenkin, ei ole hyvä, sorry,sivulla käyttämäni kultamaali heijastelee hankalasti. Kultamaalin alla on musta gesso.Tekstissä lukee:

"Tiesin, että lopun ikääni muistaisin tuon kylmän, hylätyn tunteen,
mikä minut valtasi.
Seisoin pihalla pitkän aikaa.
En mene takaisin, ajattelin.
Tietysti olin nuori, kypsymätön ja romanttinen.
Äkkiä ryhdistäydyin ja muistin, että jos minulta kysyttäisiin mitä halusin, mitä tarvitsin,
mitä minun pitäisi saada... ja yhtä hyvin voisin alkaa nyt heti."

Lauseen pätkät on leikattu vanhasta kirjasta, kuten vanhasta kirjasta on tehty itse kirjakin.
Kirjoja on mukavaa käyttää uudestaan, kun ei niitä raaski heittää poiskaan!


torstai 7. marraskuuta 2013

Vuosikirjani 2013 syyskuu

Tässä vuosikirjan syyskuu, joka on häämuistojen tallentamista. Säilytin kirjaani hääkutsun ja häiden ohjelman, ajo-ohjeet ja yöpymispaikan tiedot. Valokuvia on vain muutama, niistä teen oman kirjansa myöhemmin.
Syyskuun sivujen värit ovat syksyiset, mutta niin olivat häiden teematkin. Gessoa on sivulla pohjustuksena ja värit ovat NeoncolorII vesiliukoisista liiduista.
Tein muutaman taskun,joihin laitoin muistoja häistä, oranssit ruusut on leimattu ja leikattu, ruusun lehdet myös itsetehty.
Valokuvat ovat mustavalkoisia kopioita, mielestäni ne sopivat paremmin väreihin, tämän sivun pyöreän kuvan olen tulostanut vanhan kirjan sivulle ja leikannut.
Häät olivat ihanat, toivottavasti niiden rento tunnelma välittyy näiltä sivuilta!





maanantai 23. syyskuuta 2013

Vuosikirja 2013 elokuu

Elokuussa suunniteltiin kovasti tulevia tyttären häitä...niin että muut asiat unohtuivat!
Vuosikirjan tekoon hurahdi alkuvuodesta, mutta nyt jo tuntuu, että antaa olla viimeinen lajiansa, innostus lopahtaa aina jossain vaiheessa.
Tekstausharjoituksia oli tiedossa korttia varten ja kirjaan ne oli mukava säilyttää, muuten olisi joutuneet roskikseen:
No, syyskuun sivut ovat värikkäämmät niinkuin kuukausikin on, siis ainakin luonnossa!


tiistai 17. syyskuuta 2013

Vuosikirjani 2013 heinäkuu

Kesä vaatii veronsa eli hiljaista on blogissa.Vuosikirjaani tein heinäkuun sivuja kaksi, jotka ovat kesäisen kevyitä! Joitain poimintoja lomareissulta ja kiinnostavista asioista on jäänyt sivuille.
Hieno,kaunis kesä on ollut ja lomasäitä piisannut mukavasti meille kaikille, nyt on jo syksyiset tunnelmat ja aionkin seuraavassa postauksessa kertoa minun alkusyksyn mahtavimmasta tapahtumasta.....häistä!


torstai 4. heinäkuuta 2013

Vuosikirjani 2013 toukokuu ja kesäkuu

Ja tässä toukokuun sivu, johon ei puutarhakiireiden vuoksi kerinnyt suuria juttuja tekemään.
Tämä on kesäkuun aukeaman toinen puoli ja alempana kesäkuun loppupuoli.
Taskuihin olen laitellut henkilökohtaisimmat tarinat, taskuja on mukava tehdä kierrätysmateriaaleista esim. kansioiden välipapereista. Kesä jatkuu ja paranee!



torstai 30. toukokuuta 2013

Kreetan kirja 2013

Taisin mainita viimex, että toukokuussa postaan Kreetan kirjan sivuja ja kyllä nyt vielä ehdin, eikö? Valokuville jätin muutaman paikan, mutta kuvat on vielä koneella, onhan sentää itse piirtämiäni tunnelmia valokuvien  sijaan.
                                         Tässä ensimmäinen aukeama.
Tällä sivulla on sama maisema kuin edellisessä Kreetan matkakirjassani, piirretty alempaa kuin viimevuotinen kuva, jonka piirsin parvekkeelta. Tein pieniä taskuja valmiiksi jo kotona ja niihin oli mukava tallettaa matkamuistoja.
Oliivipuita näimme tuhansia, tämän piirsin ja vesiväreillä väritin esitteestä.
Tässä piirros rannalta, sää oli todella aurinkoinen, kuvasta ei se ihan välity.
Ja viimeinen aukeama, jossa piirros hotellin pihalaatoituksesta yläpuolelta nähtynä. Mukavaa puuhaa lomapäiville tämä kirjoittaminen ja piirtäminen!





tiistai 30. huhtikuuta 2013

Vuosikirja 2013 huhtikuu

  Taas kuukausi vierähtänyt ja paljonkin tapahtunut; on paleltu ja odotettu hartaasti kevättä, on matkustettu lämpimään ja saatu sukuun uusi jäsen! Hieno huhtikuu!

Näiden sivujen myötä toivotan kaikille blogiystävilleni oikein hauskaa vappua! Toukokuun alussa tänne ilmestyy Kreetan kirja 2013!


maanantai 15. huhtikuuta 2013

Kreetan kirja 2013

  Joo, arvaapa mitä....Kreetalle ollaan taas lähdössä ja kirja on tästäkin reissusta jo valmistumassa tai siis pohjat on melkein tehty.
Eli tässä kansi: ohuesta pahvista, kartalla päällystetty, Kreeta ympyröity ja vuosiluku vanhoilla siirtokirjaimilla, aakkosten alku sabluunalla ja gessolla, sisäkannet vesiväreillä ja teipeillä koristettu.
Tässä eka aukeama: etukanteen olen kiinnittänyt vesiväripaperista tehdyt, pienemmät sivut, mutta pienet taskut ja tagit odottavat sopivia paikkoja, otan ne mukaan ja liimaan paikan päällä. Taskut tein vanhoista kansioiden välilehdistä, harlekiiniruudut sapluunalla. Näihin pieniin taskuihin voi laittaa pääsylippuja yms. mukavaa muistoa!
Tämä kuva on keskiaukeamasta, jossa näkyy sidontalanka keskellä. Sivut olen leikannut ja taitellut akvarellipaperista, vahattu kirjansidontalanka on vahva ja kestää kastelua niinkuin paksu paperikin. Kuvissa olevat kalat olen löytänyt vanhoista varastoista. Vesivärillä olen antanut hiukan pohjavärejä sivuille, aion piirtää pieniä kuvia ja kirjoittaa matkatarinoita ja lisätä näin kerroksia sivuihin.
     Laittelen sitten kuvia kirjasta reissun jälkeen! Täällä on edellisen kirjan tekoa!



tiistai 2. huhtikuuta 2013

Vuosikirja 2013 maaliskuu

  No niin, maaliskuu on takanapäin ja Vuosikirjani sai muutaman sivun lisää. Tavaksi on tullut kirjata vain joitain asioita muistiin eikä se hassummalta tunnukaan; on hieman rennompi olo eikä stressaa niinkuin jokapäiväinen kirjaaminen voisi. No, kaikesta sitä voi stressiä ottaa...täähän on vain harrastus!!
Nämä kaksi ylempää sivua kertoo maaliskuusta ennen pääsiäistä ja kuukausi päättyy mukavasti pääsiäistunnelmiin. Ylimmässä sivussa on tasku ja siinä olevaan tagiin olen kirjoittanut harrastuksestani joogasta. Henkilökohtaisimmat jutut tallennan katseilta piiloon.
Tällä sivulla on myös oikeassa alareunassa tekemäni tasku, jossa on pieni tarina omia silmiä varten. Huhtikuu on jo nyt kulumassa, joten uusia sivuja gessoamaan! Iloista kevättä kaikille, jotka blogissani vierailevat!



sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Haasteellista elämää

   Alkuvuodesta Facebookissa oli haaste luovuuteen eli jos otti haasteen sivulleen niin lupautui tekemään kaverille jotain mukavaa. Muutama tarttui haasteeseen mun sivulla ja tässä viikonloppuna sain tehtyä heille "taulut". Saa nähdä, mitä tulee tilalle!
   Kierrätysmateriaalista tein molemmat tai siis en ainakaan ostanut mitään tarvikkeita, kaikki löytyi kotivarastoista.
Tämän tein laatikosta,  siinä on ollut lahjatavaraa, toinen puoli jäi vielä uudelleen käytettäväksi.Liimailin pohjalle pieniä esineitä, jotka liittyvät taulun saajaan, Glossy accents-liima toimii tässä hyvin.
   Tämän muistutuksen kahvitauosta tein tavallisesta pahvilaatikosta ja liimailin ja gessolla peittelin pintoja. Kahvipannun ja konvehtien kuvat on lautasliinasta. Tosi kätevän ripustuslenkin saa vanhasta paperikassista.


tiistai 19. maaliskuuta 2013

Vuosikirja 2013 helmikuu

.
   Hitaasti vuosikirjani 2013 etenee, mutta eteneepä kuitenkin. Parille aukeamalle mahtuu helmikuu, ylempänä alkukuun tapahtumia, alemmassa loppuosa.
   Maaliskuun olen aloittanut aika talvisesti ja tuntuu, ettei kevät taida tullakaan, kun on niin kylmää! Lämpöisiä ajatuksia kaikille, jospa ne yhdessä auringon kera sulattaisivat jään!


keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Jaffakeksipakettikirja

Tammikuun postauksessa Tunnustus esittelen projektiani  (?)  Jaffakeksipakettikirja ja nyt loman vaikutuksesta innostuin tekemään lisää juttuja kirjaani. Tässä muutama sivu:
Sivulle olen leimannut tekstin "Life is a Circus" ja alla on gessoa, maaleja yms. Tämä taitaa olla aika valmis, koskaan ei voi tietää: siinä tämän "puuhakirjan" hauskuus!
Tässä elementtejä mainoslehdestä, ei gessoa...ainakaan vielä käytetty. Sivut olen siis tehnyt mainoslehden sivuista ja muusta käytetystä  paperista ja sitonut kirjaksi.
Herkkää lootuksenkukkaa...ja taustalla miesten kerällä oleva vyö, gesso on hyvä häivyttämään.
Tässä aikalailla alkutilanne, lehdestä leikattua ja liimattua, piirretty jojo ja leimoja.
Tämä sivu on hiukan enemmän saanut elementtejä ympärilleen, muttei ole vielä ihan valmis; valkoisiin ympyröihin voisin kirjoittaa jotain viisasta?? Nyt voisi taas liimailla uusia lehdestä leikattuja esim. tekstejä sivujen päälle. Nyt hommiin!





sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Kaunis Wien

Matkakertomusten tekeminen on hauskaa puuhaa matkan aikana ja vielä kotonakin, tässä taas yksi kertomus Wienistä:
Olimme yhdistetyllä loma- ja syntymäpäivämatkalla ja taskussa olevaan tagiin kirjoitimme nimemme, siis me matkallaolijat.Taskun ja tagin olin tehnyt jo etukäteen.
Valokuvia otimme tietysti paljon, mutta tähän kirjaani en niitä liimaillut.Päätin piirtää joitain asioita, mutta huomasin, että matkakirjani isohko koko oli ongelmallinen kuljettaa mukana eli siis aika painava.
Tälle sivulle ylempään osaan liimasin kotona tehdyn taskun ja sinne lippuja eri paikoista, museoista yms. ja alempaan osaan piirsin näkymän hotellihuoneen ikkunasta. Perspektiivi harjoituksia tarvitaan lisää!
Tällä viimeisellä sivulla ei ole piirroksia, mutta kolme hienoa asiaa Wienistä: espanjalainen ratsastuskoulu, Mozart ja Musikvereinin kultainen konserttisali. Sain lahjaksi nauttia siellä hienosta konsertista, lapsuudenaikainen haave toteutui, kiitos tyttärille: olette ihania!
Wien on hieno kaupunki, historiallinen, siisti, mielenkiintoinen, siis käynnin arvoinen!